Tavaraa vankalla kokemuksella

31.5.2016: Uutta! Reiskalla on nyt myös blogi. Käy katsomassa!

 

Myynti-Reiska – since 1988

Olen jo vuodesta 1988 lähtien toiminut alalla on/off-tyylillä. Välillä on ollut kiirellisempää, välillä taas löysempää. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että minulla on vielä annettavaa Suomelle, sillä vaikka markkinat globalisoituvat ja maailma siirtyy lähemmäs peräpohjolaa, tavaraa ei vielä kuljeudu Suomeen niin kuin pitäisi. Moni joutuu turvautumaan ulkomaisiin verkkokauppoihin, kun kivijalkaliikkeissä tavaraa ei ole tai se on liian kallista. Tämä vie rahaa pois meidän maastamme, ulkomaille. Siksi olenkin pitänyt aina ykkösteesinäni sitä, että tuotan laadukasta palvelua kohtuulliseen hintaan.

~ Reiska

 

Selection_032

Moni ei tajuakaan, kuinka suuri osa käyttämästämme elektroniikasta tulee Kiinasta

 

Kiinalainen elektroniikka

Monelle tulee negatiivisia asioita mieleen kun puhutaan kiinalaisista tuotteista. Tässä on osittain perää, mutta monilta osin pelko on nykyään turhaa. Tiesitkö, että lähes kaikki elektroniikkasi mitä kotoasi löytyy on valmistettu Kiinassa? Se on vain paremmin brändättyä minkä takia se maksaa enemmän. Halvalla voi saada aivan yhtä hyvää kuin kalliilla.

Tunnettuja kiinalaisia brändejä:

Kiinassa valmistettuja tuotteita:

  • iPhone
  • MacBook

 

Selection_033

Vierailin Kiinassa keväällä 2015 työmatkalla. Sieltä tarttui matkaan monta hyvää ideaa ja potentiaalista bisneskumppania.

 

Miten saan tilattua tuotteita Reiskan kautta?

Tuotteiden tilaus onnistuu helposti tilauslomakkeen kautta. Pyydän, että ilmoitat tilauksesi yhteydessä tarkan tuotteen mallin jotta saamme homman pyörimään mahdollisimman tehokkaasti, ilman turhaa edes-takas-viestittelyä.

 

Onko hinnoissasi arvonlisävero mukana?

Tämä voidaan sopia tapauskohtaisesti. Kaikki riippuu siitä, kenelle tuote tulee. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että yrityksille voi ostaa ilman alvia, kun taas yksityinen maksaa sen aina oston yhteydessä.

 

Onko tuotteissasi takuuta?

Tuotteissa on valmistajan oma takuu. Yleensä tämä on mitä tahansa välillä 6kk-36kk.

 

Tein tilauksen ja se on nyt noudettavissa. Miten voin maksaa tilaukseni?

Maksu hoidetaan aina tapauskohtaisesti. Voin myydä niin laskulla, verkkopankkimaksulla kuin käteiselläkin. Olen myös kuullut paljon hyvää joustavan pikavipin hyödyntämisestä, näin saat rahaa tilillesi välittömästi ja saat maksettua laskusi välittömästi esimerkiksi verkkopankkitunnuksillasi.

 

Tuotevalikoima

Kengät

Kengät

Kuulokkeet

Kuulokkeet

Selection_036

Audio

Selection_035

Tabletit

Selection_034

Puhelimet

Vaatteet

Vaatteet

 

Tuotevalikoima ei ole lukkoon lyöty, kysy rohkeasti jos haluat tilata bulkkina jotain muuta tuoteryhmää. Mitään ei ole vielä tullut vastaan mitä joku ei Kiinassa tuottaisi!

 

 

 

 

Kokemuksia

Olen tuonut tavaraa Suomeen jo 80-luvusta lähtien ja kuten arvata saattaa, elämä oli vähän erilaista silloin kun tekstareita tai usein edes matkapuhelimia ei ollut. Kaupankäynnissä piti luottaa paljon enemmän bisneskumppanin sanaan. Se opetti paljon kanssakäymisestä ja yhteistyöstä, sekä rehellisyyden arvosta.

Paras muisto on, kun toin ensimmäisenä erästä matkapuhelinmerkkiä Suomeen. Kyseinen merkki ei ollut tunnettu, minkä myötä tuotetta oli aluksi vaikea kaupata eteenpäin. Yhtäkkiä kiinnostus kuitenkin syttyi kuin kuiva ruuti ja homma lähti rullaamaan hullun lailla. Moni saattaa tunnistaa tästä tekstistä, mistä merkistä on kyse 😉

Ota rohkeasti  yhteyttä niin tehdään kauppaa!

-Reiska

Kuva hotellihuoneesta. Kiinassa on jatkuvasti harmaata, sillä "smogi" toimii pilvien tavoin aurinkoa peittävänä kerroksena.

Myyntireiskalla nyt myös blogi!

Terve vaan kaikille, nyt myös blogin kautta. Olen tutkaillut erilaisten yritysten sivuja ja monilla on nykyään vahva digitaalinen näkyvyys. Blogin pitäminen on enemmänkin normi kuin poikkeus – niinpä minäkin kokeilen nyt sitä! Toivottavasti homma lähtee pelittämään, ainakin allekirjoittaneelle sattuu ja tapahtuu jatkuvasti kaikkea, mikä varmasti tarjoaa erilaisia hienoja jaettavia kokemuksia myös tänne blogiin asti. Oheisessa …

Read more